Prorigin Oy tekee yhteistyötä koulujen, kuntien, yhdistysten ja yritysten sekä erilaisten muiden organisaatioiden kanssa luennoimalla luonto- ja ympäristöaiheista. Luennot ovat räätälöitävissä ja suurin osa luennoista soveltuu kaikenikäisille sekä erilaisille kohderyhmille niin rajatun joukon virkistyspäiviksi kuin yleisötapahtumiksikin. Osa on selkeästi tarkoitettu ammattikasvattajille ja ympäristö/luontoalalle suuntautuville ammattilaisille.
Luennon ajankohdasta, paikasta, kestosta ja hinnasta sovitaan tilaajan kanssa aina erikseen, vaikka esim. tuotekuvauksessa on esitetty alustava luennon kestoaika.
Maapallolla on tavattu n. 10 000 lintulajia ja Suomessakin 482 luonnonvaraista lajia (BirdLife Suomi 15.3.2020). Linnut ovat levittäytyneet kaikille mantereille ja lähes kaikkiin biotooppeihin mitä maapallolta löytyy. Kekseliäiden siivekkäiden ominaispiirteet hätkähdyttävät, onpa kyseessä sitten laulaminen, kosiorituaalit, lentäminen tai vaikkapa ravinnon hankinta. Tällä luennolla pureudutaan lintujen ainutlaatuisiin käyttäytymispiirteisiin, joita voi oppia havainnoimaan myös aivan lähiympäristössä, mutta luennolla käsitellään myös maailman eri kolkista luennoijan ottamia kuvia ja videoita. Luennolla näytettävältä videolta selviää myös kumpi vei pidemmän korren kala-ateriasta Galapagossaarilla - isokaappari vai sinijalkasuulan poikanen.
Maapallolla on miljoonia eliölajeja ja ne ovat sopeutuneet aikojen saatossa ainutlaatuiseen elämäntyyliinsä. Jokainen eliö on mestariteos ja häikäisevä näky elinympäristössään. Luento koostuu tarinoista sekä runsaasta video ja kuvamateriaalista, jotka luennoija on havainnoinut ja taltioinut eri puolilta maapalloa kotiportailta maanääriin, meren pohjasta vuoristoon ja rutikuivasta erämaasta sumumetsiin.
Suomi sijaitsee 60-70 leveyspiirien välillä, väli-ilmaston alueella ja maamme koostuu suurelta osin metsien ja järvien mosaiikista sekä meren rannikosta.
Millainen on Suomen luonto? Miltä 100-vuotiaan maamme luonto näyttää? Luennoitsija kuvasi Suomen juhlavuonna maamme luontoa Nuorgamista Hankoon 31.5.-27.7.2017. Matkareitti kulki Lapin tuntureilta etelään länsirannikkoa myötäillen mantereisen Suomen eteläkärkeen, yhteensä yli 1500 kilometriä. Luento käsittelee Suomen luonnon piirteitä tuntureilta merenrantaan ja naavametsistä meren ulapoille. Huikeat maisemat biotooppien tyyppieliölajeineen tempaisevat matkaan mukaan. Lähde retkelle häikäisevän kauniiseen Suomen luontoon kuvien kautta!
Lintuja pesii Suomessa n. 250 lajia. Osa linnuista muuttaa etelään talveksi palaten sitten maahamme keväisin pesimään. Osa maassamme tavattavista linnuista ei pesi täällä lainkaan, vaan muuttavat maamme kautta, kuitenkin levähtäen täällä hetken. Luennolla käsitellään Hämeenlinnan seudulla tavattavia lintuja keväisin. Luennolla käsitellään lintujen muuttoaikataulu lajeittain/lajiryhmittäin ja missä lintuja voi nähdä. Lintujen kevätmuutto on luontonäytelmä parhaimmillaan!
Panu Villanen
panu.villanen@prorigin.fi
+358 50 528 4534