Vanha venho puksuttaa rauhallisesti kohti Ouran saaristoa Merikarvialla. Yhdeksänmetrisen veneen ruoria kääntää varmat otteet, kipparille tutut vedet. Kirkasta ja tyyntä, ja sitten… meri näyttää meren luonteensa. Fysiikan lakien mukaan lämpötilaerot pyrkivät tasoittumaan, kohtaamme advektion – siirtymä- eli merisumun. Taivas ja vesi on yhtä pilveä. Sumuseinä syö kitaansa merellä liikkujat. On mystisen hiljaista. Kunnon tovin jälkeen alkaa nähdä vähän enemmän. Sumun yllättäneet merikotkat kököttävät kivillä ja merimerkeillä. Katsomme toisiamme, olemmehan kaikki merenoikkujen kohtalotovereita.

Vähittäin hälvenevän sumun läpi paistaa aurinko, on sumukirkasta. Alkaa näkyä saariston parjattuja merimetsoja – luodoilla ja kareilla istuvia sekä ohi lentäviä. Vanha luotsiasema erottuu hahmona, rantaudumme Ouraluodolle sumun saattelemana. Ouraluodon palvelut saavat matkailijan nauttimaan. Täydellisen päivällispaikan tarjoaa matkailijoiden käyttöön tehty kotamökki tulisijoineen. Ystävän tekemä mansikkakakku nautitaan kahveineen. Herkkujen syönnin lomassa voi samalla antaa kaukoputken liukua horisontaalisesti. Nyt haetaan ulkosaariston lintuja. Linssi tavoittaa ruokit ja merikihut. Taivas on aivan pilvetön, eikä sumusta ole tietoakaan. Ei ole mihinkään kiire, toinen pala mansikkakakkua!

Illan paluumatkalla sää on vielä täysin selkeä ja kirkas. Näkyvyyttä on aina Poriin asti. Tahkoluodon voimalaitos erottuu selvästi kiikareilla n. 25 kilometrin päästä. Lähempänä pienillä saarilla punaiset pienet mökit ovat hurmaavia. Mieli askartelee kysymyksellä, millaista mökissä olevan elämä on silloin, kun meri ulvoo ja pauhaa. Nyt kuitenkin keli on lempeä, ja yhden vilkauksen linnut; joutsenet (kyhmy/laulu), haahkat, merihanhanhet ja valkoposkihanhet keinuvat lähes tyvenessä. Väylämerkeillä lapintiira seuraa kulkuamme. Merikarvia on todella kivikarvia. Väylältä ei kannata poiketa. Auringon kilo ja upea saaristo jää taaksemme. Kesäpäivää ei voisi paremmin Merikarvialla viettää. Kiitos ystäville täydellisestä meripäivästä.