• Nuorgamista Hankoon 55 päivää luontokuvia, 2.7.2017. Kaloajoen taskut

    Kalajoen aamun kosteus tiivistyy pumpulipilviksi. Lämpötila nousee ja kohta hattarat jo ajelehtivat kaukaisuuteen. Teiden vierillä näkyy pakettipeltoja, jotka ovat muuttuneet sittemmin pusikkoisiksi niityiksi. Hetken hiekkatiellä seistessä tulee varma olo tapaamisesta kirjavan ja voimakkaan valkoisen silmäkulmajuovan omaavan linnun kanssa. Läheisen tien liikenne häiritsee idylliä, mutta korviin kiirii myös kesäiseen niittyyn sopiva naksutus. Naksuttaja on pensastasku. Putkilokasvilta lintu lehahtaa ilmaan nappaamaan ohimenevän hyönteisen ja siirtyy taas naksuttamaan vähän matkan päähän. Tämä tienpätkä kuuluu naksuttajan reviiriin. Kiitos tapaamisesta. Siirryttäessä alueen merenrannan puolelle on jälleen varmanoloinen tunne tapaamisesta. Lokkien äänet vievät ensin huomion, mutta kukkulan kuningas varastaa katseen - kivitaskukoiras ja kivenheiton päässä naaras. Kivitaskun nimen sekä onomatopoeettinen että biotooppiin sopiva kuvaus ilmenee lintua havainnoidessa. Lintu ääntelee kivellä, ja ääni kuulostaa siltä kuin löisi pieniä kiviä vastakkain. Loistelias tapaaminen tämäkin. Illaksi ehtii vielä särkille. Ranta on variksia ja naurulokkeja täynnä. Seassa kipittävät meriharakat ja punajalkaviklot - tiirat antavat syöksyillään oman osansa näytelmään. Väliin kahlaaja- tai sorsalintuparvi lentää editse – nyt juuri suokukot viuhtovat vasavalossa ja perässä taviparvi. Aurinko ei laske, se ei pidä taukoa.

    Klikkaa linkkejää > Pensastasku niityllä    > Kivitaskukoiras   > Kivitaskunaaras  

     

     

    Tagit: Nuorgamista Hankoon  55 päivää luontokuvia  pensastasku  kivitasku  
      Takaisin
    2 kommenttia:
    ok    10:27:47 30.11.2021
    ok
    Vastaa kommenttiin:
    ok    11:45:29 27.05.2022
    ok
    Vastaa kommenttiin:
    Kommentoi:
  •   Arkisto